Matkalla yksin ja yhdessä

Käytännössä olin yksin liikenteessä marraskuun lopusta siihen asti, kun tapasin tämän porukan ennen joulua. 

 

Tykkään ehdottomasti matkustaa porukassa ja koen siinä olevan paljon enemmän etuja. Ensinnäkin käytännön asiat järjestyvät paljon helpommin, kun tehtäviä voi jakaa ja miettiä yhdessä mitä kukakin haluaa tehdä. Päivien päätteeksi voi jakaa fiiliksiä, mutta voi myös olla omissa oloissaan, jos siltä tuntuu. Porukalla on myös huomattavasti edullisempaa matkustaa. Majoitukset ja kuljetukset hoituvat yleensä edullisemmin ja aktiviteeteista on helppo tinkiä, kun on enemmän osallistujia. Olen myös tutustunut paikallisiin ihmisiin aina silloin, kun olen ollut kavereideni kanssa liikkeellä. En siis koe, että olisin jäänyt paitsi uusiin ihmisiin tutustumisesta tai että seura olisi rajoittanut kulttuurin omaksumista.

 

Yksin ollessa tietysti tapaa uusia ihmisiä myös ja laskin, että olen ollut maksimissaan kolme päivää ihan itsekseni kiertelemässä ja katsomassa kaupunkia silloin, kun saavuin Bangkokiin. Kontaktit jäävät kuitenkin lähes aina todella lyhyiksi ja vaikka onkin mielenkiintoista olla monien erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä, niin ainakin itse väsyn siihen aika nopeasti. Ehkä sillä on tekemistä suomalaisuuden kanssa, että kaipaa paljon omaa tilaa ja amerikkalaistyylinen tyhjänpäiväisistä asioista "small talkkaaminen" on puuduttavaa. Mitä järkeä on keräillä mahdollisimman monta kaveria matkalta, jos ei edes tutustu kunnolla. Varsinkin, kun on tottunut koko elämän kestäviin ystävyyssuhteisiin. Parhaat ystäväni ovatkin minulle kuin siskoja. Uusien ystävien etsimisessä ei ole tarvinnut nähdä vaivaa, joten oman seuran tyrkyttäminen ei luonnistu ollenkaan. En tiedä onko se sellainen taito, mitä kannattaisi harjoitella vai ei?

 

Joka tapauksessa kuukausi meni suhteellisen kivuttomasti ja nyt olen superonnellinen, kun saan viettää viimeisiä päiviä näin ihanassa porukassa!

Merry Christmas

 

Rentouttavia joulun välipäiviä kaikille!

Tänään matka jatkuu bussilla kohti Thaimaata.

Saarelta saarelle

Rantauduin Koh Ta Kieviltä Otres Beachille ja kun astuin veneestä rantaan niin näin muutaman tytön, keihin olin tutustunut aikaisemmin reissulla. He olivat juuri lähdössä veneilemään päiväksi parin muun reissaajan kanssa ja lähdin rinkka selässä heidän mukaansa.

 

Kävimme snorklailemassa ja kalastamassa. Sain jopa ongittua yhden pikku sintin. 

 

Tällä hetkellä kirjoitan Koh Rongin saarelta, johon tulimme eilen illalla kahdeksan muun suomalaisen kanssa. Ei tunnu siltä, että ylihuomenna olisi jouluaatto. Ihana viettää sitä kuitenkin tuttujen kanssa täällä paratiisissa<3

 

Koh Ta Kiev

Koh Ta Kiev oli niin ihana, kuin muistelinkin. Paras paratiisisaari, missä olen käynyt. Saarella aika pysähtyy ja menee kuitenkin liian nopeasti. Päivät kuluvat riippumatossa löhöillen, jutellen ja kehittäen itse pientä tekemistä. Säköä ei ole käytössä, kuin pari tuntia päivässä ja olot ovat muutenkin sopivan alkeelliset. Bungalowikylän asukkaista muodostuu heti tiivis porukka ja tunnelma on ollut molemmilla käynneillä hyvä. Maisemat ovat myös kohdillaan.

Vankilassa

Jatkoimme vuosien 1975-79 kauhukokemuksiin tutustumista Phnom Penhissä. Vierailimme museossa, joka oli aikoinaan rakennettu kouluksi ja punakhmerien vallan aikana muutettu vankilaksi. 

 

Museoon tultaessa sai kuulokkeet, joista seurattiin, mitä missäkin huoneessa oli tapahtunut samalla, kun rakennuksissa kuljettiin. Selostaja kertoi myös tarkemmin historiasta ja miten kaikki sai alkunsa. Kerronta oli aika yksityiskohtaista ja esimerkiksi kidutuskeinoista löytyi maalauksia museon seiniltä. Ei sitä täysin edes ymmärrä, mitä ihmiset ovat joutuneet kokemaan sinä aikana, vaikka vierailisi kaikissa mahdollisissa museoissa tai lukisi jokaisen aiheeseen liittyvän kirjan. 

 

 

Kehitystä on tapahtunut Phnom Penhin kaupungissa kuitenkin nopeaa tahtia ja kahden vuoden takaiseen vierailuun verrattuna eron huomaa selvästi, kun korkeita rakennuksia ja hotelleja on noussut sinne tänne. Turismi on nousukiidossa.

 

Siem Reapissa ollessamme vierailimme artesaanien studiolla, jossa järjestettiin ilmaisia kierroksia. Studiolla töitä tekivät vähäosaiset nuoret. He veistivät puusta ja muotoilivat kivestä näyttäviä koriste-esineitä. Näytillä oli myös silkin maalausta. Vähäosaisten nuorten työllistyminen artesaaniksi Kambodzassa on ollut projektina vuodesta 1992 ja esimerkiksi EU on ollut mukana tukemassa hanketta.

 

Vierailu osoittautui mielenkiintoiseksi ja ihailtavaa on, miten huolellista työtä nuoret tekevät.

 

Nyt kirjoittelen täältä Sihanoukvillestä, jossa vietin yhden yön. Tänään lähden katsomaan, onko Koh Ta Kievin saari muuttunut viime kerrasta.

Vastakohtia

Heräsin kuuden aikaan aamulla pirteänä johtuen aikaerosta ja edellisten päivien aikaisista herätyksistä. Suuntasin aamupalan jälkeen joogatunnille. Länsimaalainen ohjaaja oli asunut viimeiset kolme vuotta Siem Reapissa ja tehnyt töitä studiollaan. Joogatunnin jälkeen on aina hyvä fiilis!

 

Päivällä otin kyydin sotamuseoon, jossa käsiteltiin vuoden 1975-79 hirmutekoja Kambodzassa. Vain 40 vuotta sitten on Kambodzan vallannut liike, joka pakotti väestön siirtymään maaseuduille tekemään pakkotyötä. Ylempi luokka teloitettiin ja raha, koulut ja sairaalat lakkautettiin. Perheet hajoitettiin ja ihmisille uskoteltiin kaiken tämän olevan heille eduksi. Neljän vuoden aikana ainakin miljoona asukasta kuoli nälkään, tauteihin ja teloituksiin.

 

Tässä museossa oli näytillä erilaisia aseita, panssarivaunuja ja helikopteri. Opas selosti mitä milläkin välineellä oli tehty, hän kertoi myös omia kokemuksiaan siltä ajalta. 

 

 

Aseita oli kymmeniä erilaisia ja niitä sai kokeilla. Kokeillessani pitää isoa asetta kädessä ajattelin, ettei itsestäni olisi edes armeijaan. Kauhea ajatus, että pitäisi harjoitella toisen ihmisen tappamista. Tietysti armeijalla on muitakin puolia, enkä osaa sanoa järjestelmästä sen enempää. Valitettavaa mielestäni kuitenkin on, että sellaiseen asiaan kuin sota, pitää varautua. 

 

 

Kambodzan asenne nykypäivänä on se, että mitä enemmän tietoa Pol Potin johtaman liikkeen teoista kerrotaan, sitä paremmin voidaan tulevaisuudessa suojautua vastaavan uusiutumiselta. 

Siem Reap, Cambodia

Olin kolmen muun suomalaisen kanssa temppelikierroksella täällä Kambodzan Siem Reapissa. Aloitimme päivän heti auringonnousun aikaan ja jaksoimme kiertää temppeliraunioita aina iltapäivään asti.

Angkorin alueella on monia temppeleitä, jotka ovat rakennettu 1100-luvun lopulla ensin hindulaisten ja myöhemmin buddhalaisten kuninkaiden toimesta. Nykyään Angkor Wat, joka näkyy ylhäällä kuvassa, on Kambodzan tunnetuin matkakohde. 

 

Kuvista on vaikea välittää fiilistä, mikä temppeleissä vallitsi. Varsinkin pienemmät temppelit, joihin kiinalaisjoukot eivät hyökänneet kameroineen, olivat suosikkejani. Siellä sai rauhassa ihailla yksityiskohtaisia seinämaalauksia ja ajan jälkiä rakennuksissa.

 

Puut olivat vallanneet jotkut temppelit ja se teki niistä entistä vaikuttavamman näköisiä. Hienoa ulkonäköä on käytetty hyväksi myös elokuvissa, esimerkiksi Tomb Raider on kuvattu yhdessä näistä temppeleistä.

Viikolta

Elämä on ollut aikataulutettua tämän viikon ja välillä on ollut jopa pientä kiirettä surffi- ja joogatuntien välillä. En tiedä johtuuko joogasta, mutta olen nukkunut ihan surkeasti nämä päivät. 

 

Jooga on sekä fyysinen että psyykkinen harjoitus. Alunperin se on kehitetty meditaation ympärille auttamaan mieltä keskittymään tähän hetkeen. Päivät ovat olleet erilaisia, toisinaan on helppoa rauhoittua tunneilla, mutta muina päivinä mieli vaeltaa ajatusten mukana ja tuntuu todella vaikealta antaa ajatusten vain mennä tarttumatta niihin. 

 

Viikolla on myös herännyt paljon ajatuksia, joita ei päivän aikana ehdi prosessoimaan ja tunneilla koittaa sulkea ajatukset pois mielestä, joten ehkä yön aikana mieli on hieman levoton. 

 

Olimme torstaina mielenkiintoisella luennolla, jossa käsiteltiin fyysistä ja psyykkistä kipua ja siihen suhtautumista. Luennolta sai vinkkejä myös työhön.

 

Viikko on ollut ihana ja opettavainen. Olen tavannut uusia ystäviä ympäri maailman ja saanut kuulla monia elämäntarinoita. Tytöt<3

 

Stretchy and salty

Olen tällä hetkellä viikon joogaretriitillä Balin Canggussa. Ehkä kutsuisin tätä mielummin joogakurssiksi, se kuulostaa enemmän omalta. Ohjelmassa on joogaa kaksi kertaa päivässä, yhteisiä ruokailuita, surffausta ja muuta ohjelmaa, jota olemme tyttöjen kanssa kehittäneet.

 

Kurssin järjestää Serenity Eco Guesthouse. Asumme ja joogaamme täällä. Ohjaajat ovat onneksi tosi mukavia. En itse tykkää liiasta hihhulimeiningistä, joten maanläheinen suhtautuminen on erittäin jees.

 

 

Joogatunnit ovat aina erilaisia. Tänään aamutunnilla aiheena oli fly high, pääsimme roikkumaan narujen varassa ja antamaan painovoiman syventää venytyksiä. Se oli superhauskaa!

 

 

 

Olemme käyneet myös surffaamassa sekä tiistaina, että keskiviikkona. Tiistaina olimme täällä Canggussa ja keskiviikkona Kuta Beachilla, missä kokeilin elämäni ensimmäistä kertaa lajia reissumme alussa. Edistystä on selvästi tapahtunut! Tällä kertaa surffiopettaja huolehti onneksi ihon suojaamisesta levittämällä sinkkiä.

 

Ihana huonekaverini Kim. Molemmat aloittelijan tasolla sekä joogassa, että surffauksessa mutta kuulemma ihan kehityskelpoisia naisia!

 

Mt. Batur

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä lähdimme valloittamaan kahden ihanan hostellilla tapaamani reissaajan kanssa aktiivista tulivuorta Mt. Baturia. Korkeutta tällä vuorella on 1 717m ja matka huipulle on yhtä rocky roadia. Haastavimmassa kohdassa kiviä vyöryy jalkojen alla ja pystyssä pysyminen vaatii kaiken keskittymisen. 

 

Saimme ostettua trekkingin melko halvalla ja järjestely olikin sen mukaista. Lähdimme hieman myöhässä liikenteeseen ja sen takia jouduimme pitämään nopeaa tahtia yllä heti alusta alkaen. Oppaamme eivät mielestäni osallistuneet lähes ollenkaan porukan matkaan, mutta saimme silti raahattua itsemme huipulle oikeaa reittiä. Jossain vaiheessa matkaa olin kyllä lähes varma, että heitän pyyhkeen kehään ja jään maahan X-asentoon. Väitän, että rankat urheilusuoritukset ovat ainakin itselleni suureksi osaksi psyykkistä taistelua. Ainakin, kun on viimeiset viikot vain lojunut biitsillä. Nauroimme huipulla, kun yksi porukastamme näytti siltä, kuin hän olisi tullut kevyeltä sunnuntaikävelyltä. Luonteeltaan hän onkin yksi tasaisimpia ihmisiä, kenet olen tavannut. 

 

Ei varmaan tarvitse sanoa, kuinka palkitsevaa oli ihailla auringonnousua ja nauttia tunnelmasta huipulla.

 

 

Maisemat säilyivät yhtä mykistävinä, kun valitsimme alastulomatkalle reitin, joka kulki vuoren toista puolta. Välillä tuntui, kuin olisi ollut hobittina Konnussa. Joissain kohdissa oli selvästi lämpimämpää ja vuoren näki höyryävän kuuman keskustan vuoksi. Viimeinen pieni purkaus tapahtui vuonna 2000.